OSA 1:  Vantaan elävän musiikin yhdistyksen perustaminen ja ensimmäiset vuodet 

Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry on perustettu Leinikkitien nuorisotilassa järjestetyssä perustamiskokouksessa Hiekkaharjussa 28.9.1978. Edelleen Leinikkitie 36:ssä sijaitseva Hiekkaharjun nuorisotila tunnetaan nykyään yleisesti Kolmekutosena.
Paikallislehdessä julkaistussa sekä koteihin käsin jaetussa kokouskutsussa tuotiin esiin muun muassa esiintymis- ja harrastustilojen puute niin ammattilaisten kuin harrastajienkin osalta. Vantaalla tilanne on nykyisellään kohtalaisen hyvä, mutta valtakunnallisella tasolla tilanteessa olisi vielä korjattavaa. Lisäksi perustettaessa yhdistys vastusti “ylikansallisen diskoiskelmäteollisuuden” nuorisoa passivoivaa vaikutusta. Vaikkakin nykyisellään yhdistyksen toimintaperiaatteisiin kuuluu edustaa musiikkikulttuurin kaikkia genrejä, yhdistys kuitenkin painottaa edelleen paikallisten nuorten artistien ja yhtyeiden esilletuomista. Kokouskutsussa myös katsottiin Vantaan olevan elävän musiikin väliinputoajapaikkakunta, jossa musiikin tarjonta on rajoittunut “Disco & rahat pois”- linjoille ja että kaupunki tukee vain klassista musiikkikulttuuria. Siinä tuotiin esiin myös valtakunnallisen keskusjärjestön perustamisen mahdollisuutta ja esiteltiin toiminnan pääperiaate: 

 “Näissä merkeissä suuri määrä taiteilijoita ja asianharrastajia on päättänyt liittyä yhteen tarkoituksenaan käynnistää toiminta myös Vantaalla elävän kulttuurin puolesta. Tarvitaan klubeja, konsertteja, lasten-, aikuisten- ja vanhusten tapahtumia, jotka eivät perustu pelkkiin taloudellisiin laskutoimituksiin, vaan joissa elävä ihmisläheinen kulttuuri voi kohdata yleisönsä myös Vantaalla. On aika kaivaa kellareista esille ryhmät, jotka ovat jo vuosia tehneet työtä ehkä ilman ainuttakaan esiintymistilaisuutta.”

Näiden samojen asioiden äärellä yhdistys toimii vielä tänäkin päivänä, lisätäksemme listaan vielä näinäkin päivinä kaksi merkittävää väliin putoavaa musiikkia yhtälailla harrastavaa ja siitä nauttivaa ryhmää: kehitysvammaiset ja syrjäytyneet lapset ja nuoret sekä aikuiset. 

Kokouskutsu keräsi paikallen noin sata teini-ikäisistä keski-ikäisiin musiikin harrastajaa. Kokouksen puheenjohtajaksi oli kutsuttu Helsingin elävän musiikin yhdistys Elmu ry:stä Henrik-Otto Donner. Kokouksen lopuksi perustetun kaksitoistahenkisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Simo Kämppi, joka toimi silloin lastenkodin ohjaajana Tikkurilassa. Yhdistyksen perustaminen liittyi keväällä 1978 valtakunnalliset mitat saaneessa elävän musiikin liikkeeseen, joka sai alkunsa Helsingin elävän musiikin yhdistyksen Elmu ry:n perustamisesta. Muutamia vuosia kestäneessä aallossa Suomeen perustettiin noin kolmisenkymmentä elävän musiikin yhdistystä. 

Yhdistys on pyrkinyt alusta alkaen vakiinnuttamaan paikkaansa vakavasti otettavana yhteiskunnallisena vaikuttajana yhdessä Vantaan kaupungin ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa. Asiaansa edistämään yhdistys on käyttänyt kansalaistottelemattomuuden sijaan adresseja, nimilistoja, näkymällä katukuvassa ja lehdissä sekä kehittämällä toimintaansa vastaamaan kulloisiakin vallitsevia olosuhteita. 

Yhdistys on perustettu aikana, jolloin populaarimusiikin harrastamista eikä ammattiin valmistumista juurikaan tuettu julkisilla varoilla kuten nykyään. Vielä 1970- luvun loppupuolella populaarimusiikki koettiin kauhistuksena monellakin tapaa hyvin konsevatiivisessa Suomessa. Populaarimusiikki loisti poissaolollaan myös silloisen radion ja television ohjelmatarjonnasta. Vaikka populaarimusiikkia soitettiin ja harrastettiin paljon, sitä ei kuitenkaan pidetty kulttuurillisesti arvossa. Yhdistys on luonut omalla paikallisella panoksellaan merkittävän jäljen populaarimusiikin vakiinnuttamiseksi ja osaksi vakavasti otettavaa valtakunnallista kulttuurikokonaisuutta sekä lisännyt suvaitsevaisuutta nuorisokulttuuria kohtaan. Yhdistys on alusta alkaen ollut myös kansainvälisen populaarimusiikin ja nuorisokulttuurin peilinä Vantaalla. 

Yhdistyksen varsinainen toiminta alkoi syksyllä 1978 tikkurilalaisessa ravintola Calypsossa järjestetyillä klubeilla, joista ensimmäinen järjestettiin marraskuun 5. päivänä pääesiintyjänä Dave Lindholm. Näiden klubien perusidea pysyi muuttumattomana lähes kymmenen vuotta. Kuukausittain sunnuntaisin järjestettävillä klubilla esiintyi valtakunnallisesti merkittäviä populaarimusiikin kärkinimiä, joita lämmittelivät paikalliset yhtyeet. Vaikkakin klubit vetivät hyvin yleisöä, ravintolan henkilökunnalla oli vaikeuksia suhtautua muuttuneeseen asiakaskuntaan ja tämä johti jatkuviin kahnauksiin yhdistyksen ja henkilökunnan välillä. Tästä syystä toiminta siirtyi suhteellisen pian Ravintola Pormestariin, jossa yhdistyksen klubitoiminta jatkui 1980- luvun loppuun asti. 

Seuraavassa osassa yhdistyksen vaiheita 1980- luvulla

 

OSA 2: 1980-luku

1980-luvulla populaarimusiikin arvostus nousi voimakkaasti, jolloin myös yhdistyksen toiminta alkoi muuttua ja vantaalainen musiikki tarjonta laajeni. Ravintolat alkoivat pikkuhiljaa itse tuottaa omia klubi- ja bändi-iltoja, joka johti kilpailun kiristymiseen ja vaikeutti yhdistyksen klubitoimintaa. Niihin aikoihin ohjelmatoimistojen asema ei ollut vielä niin vakiintunutta kuin tänä päivänä ja esiintymiset sovittiin usein ohjelmatoimistojen ohi suoraan esiintyjien kanssa. Yhtyeiden ja artistien puhelinnumeroita yhdistykselle hankittiinkin Helsingin yöelämässä tuttujen ja tutun tuttujen kautta. Yhdistys järjesti klubeille äänentoiston ja miksaajan, joissain tapauksissa myös soittimet, joka on edelleen yhdistyksen ydintoimintaa. Klubien vakiovieraita olivat muun muassa Pelle Miljoona, Juice Leskinen ja Maarit. Lavalla kävivät myös Vesa- Matti Loiri, M.A. Numminen ja Piirpauke sekä ulkomaalaisia jazz-artisteja. 

Yhdistys on alusta alkaen järjestänyt klubien lisäksi myös ulkoilmakonsertteja. Ensimmäinen näistä pidettiin Tikkurilan torilla vuonna 1979 kaatosateessa sen kuitenkaan menoa haittaamatta. Myöhemmin ulkoilmakonserttien pitäminen siirtyi Koisotiellä sijaitsevalle Velmutalolle. Sijaintiin vaikutti alunperin ympärillä olevien asuntojen vähäisyys, jolloin konserttien meteli ei häirinnyt. Ongelmaksi osoittautui kuitenkin mutainen piha, johon keikkabussit lähes poikkeuksetta jäivät jumiin. Toisekseen konserttien järjestämistä vaikeuttivat se, että lava tuli aina rakentaa uudelleen ja sähköt pitivät vetää erikseen. 

Konsertti- ja klubitoiminnan lisäksi yhdistys keskitti toimintaansa voimakkaasti myös harjoitustilojen ja -aikojen hankkimiseen paikallisille bändeille kouluilta ja kaupungin ylläpitämiltä nuorisotiloilta. Nuorisotiloissa järjestettiin myös paljon bändi-iltoja. Harjoitustiloja löytyi muun muassa Koivukylässä sijaitsevassa Havukosken nuorisotilasta, Jokivarren koululla Korsossa sekä Hiekkaharjun ala-asteella. Koulujen tilat eivät kuitenkaan riittäneet kapasiteetiltaan kattamaan tilojen tarvetta, joten samanaikaisesti ryhdyttiin etsimään yhdistykselle omaa toimitilaa, jossa olisi yhdistyksen toimisto sekä harjoitustiloja. 

Aluksi vuonna 1979 yhdistyksen mielenkiinto kohdistui Hiekkaharjun paloasemaa vastapäätä sijainneeseen Lohjan Kalkin Polykem- kiinteistöön. Suunnitelmissa oli tehdä Tikkurilan autourheilijoiden sekä Vantaan moottorikerhon kanssa yhteistyössä monitoimitaloa. Kuitenkin jo seuraavana vuonna kerättiin ensimmäiset adressit Tikkurilan aseman lähellä sijaitsevan Vernissatehtaan muuttamiseksi monitoimitaloksi. Yhdistyksen ensimmäinen toimitila löytyi syksyllä 1980 kaupungin vanhasta omakotitalosta Orvokkitien koulun läheltä. Toiminta jouduttiin kuitenkin siirtämään pois jo alkutalvesta 1981, jonka jälkeen kaupunki osoitti yhdistykselle uuden toimitilan Koivuhaasta Koisotieltä vanhasta Johansin tilan päärakennuksesta. Alkuun talolle saatiin yhdistyksen toimisto sekä kaksi harjoitustilaa. Yleisesti ottaen talo oli surkeassa kunnossa. Talosta ei löytynyt vesijohtoa eikä vessoja ja myöhemminkin sinne saatiin vain hetkellisesti kuivakäymälä. Talo oli myös alkuvuosina puulämmitteinen ja lämmityskustannuksista vastasi kaupunki. Vuonna 1986 talo oli palaa tuhopolttajan toimesta. Yhden tarinan mukaan talon pelasti seurue, joka pelasi siellä aamuyöhön asti korttia ja siksi huomasivat palon ajoissa. Toisen tarinan mukaan palokunnan hälytti naapuri. 

Toiminnan alkuvuosina Velmutalolla järjestettiin jäsenistölle myös erilaista viihdykettä teeilloista savenvalantaan, kuten myös Helsingin Elmussakin. Miksi näin toimittiin selittyy sillä, että monilla jäsenillä alkoi olla perhettä, jotka kulkivat mukana muun muassa yhdistyksen kokouksissa. Erillisiä lastentapahtumia sekä soittajille järjestettyjä koulutuksia sekä soitonopetusta yhdistys on tarjonnut toimintansa alusta alkaen. 1984 yhdistys ryhtyi myös tukemaan World Vision Finland- järjestön kummilapsitoimintaa kuukausilahjoittajana. Lahjoitustoiminta jatkui aina 2000- luvulle asti, jolloin rahallisen lahjoituksen sijaan koettiin tärkeämpänä tukea hyväntekeväisyyttä oman toiminnan kautta. 

Alkuvuosiin liittyi vahvasti myös festarimatkat. Jäsenille onkin järjestetty yhdistyksen toiminnan aikana bussimatkoja sekä kotimaisille että ulkomaisille festivaaleille muun muassa Tanskan Roskildeen sekä Provinssiin Seinäjoelle. 

Festarimatkojen lisäksi yhdistys on järjestänyt jäsenilleen opintomatkoja nuorisotiloihin muun muassa Kööpenhaminaan, entiseen Leningradiin sekä Tallinnaan. Näihin aikoihin yhdistyksellä oli myös tiiviimpää yhteistyötä Tallinnan suuntaan aktiivisen bändivaihdon myötä. 

Seuraavassa osassa Vernissan valtauksen vaiheita

 

OSA 3: Vernissan valtaus 1985 

Yhdistys piti 1980-luvun alkuvuodet monitoimitalohanketta aktiivisesti esillä paikallislehdissä, omissa tapahtumissaan ja asiaa hoitamaan perustettiin hoitamaan monitoimitalotyöryhmä. Hetken aikaa toimi myös erillinen Vantaan Musiikkitalon kannatusyhdistys, jossa yhdistys oli jäsenenä. 

Vuonna 1984 kulttuuritoiminnalle osoitettujen tilojen puute nousi uudestaan pinnalle kaupungin alkaessa suunnitella Vernissatehtaasta kaupunginmuseota. Museo olisi siten toiminut sekä Vernissatehtaalla että Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa. Yhdistyksen piirissä kuitenkin koettiin, että Vernissatehdas oli jo sitouduttu kunnostamaan monitoimitilaksi ja yleinen mielipide oli, että kaupunki oli pettänyt museopäätöksellään lupauksensa nuorille varsinkin sen vuoksi, että Vernissatehtaan sijaan ei oltu esitetty mitään muutakaan monitoimitilaksi soveltuvaa paikkaa eikä edes suunnitelmaa sellaisen etsimiseksi. 

Helmikuussa 1985 yhdistys kutsui yhteiseen kokoukseen vantaalaisia nuoriso- ja kulttuuriyhdistyksiä, jossa monitoimitalohanke nostettiin taas esille ja aloitettiin laatia toteutussuunnitelmaa Vernissatehtaan kunnostamiseksi vuonna 1981 laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmat ajautuivat kuitenkin pattitilanteeseen eikä kevään 1985 aikana suunnitelmille tehty mitään. 

Hallinnollisella tasolla Vernissatehtaan käyttötarkoituksesta muodostui riita kaupungin kulttuurilautakunnan ja nuorisolautakunnan välille. Nuorisolautakunta yhtyi eri yhdistysten kannalle kun taas kulttuurilautakunta puolsi kaupungin ehdotusta museokäytöstä. Riitaa kärjisti omalta osaltaan myös se, että yhdistys sai rahoitusta molemmista lautakunnista ja se, että yhdistyksen silloinen palkattu työntekijä Eero Lehtinen oli itse kulttuurilautakunnan jäsen. Vuosi 1985 oli yleisesti nimetty kansainväliseksi nuorisovuodeksi, jota vietettiin Suomessakin näkyvästi. Tämä osoittautui merkittäväksi tueksi yhdistykselle sekä muille monitoimitalon puolestapuhujille kiistan ratkaisemiseksi.

Vernissatehtaan valtaus ei alunperin kuulunut yhdistyksen suunnitelmiin. Aikomuksena oli järjestää Vernissarock -konsertti Vernissatehtaan pihalla nimien keräystä sekä museopäätöksen pyörtämistä varten pääesiintyjänään Lapinlahden Linnut. Varsinainen valtaus nousi esille vasta muutama päivä ennen konserttia eikä valtauksesta tehty sen tarkempia suunnitelmia. Yhdistyksen silloinen palkattu työntekijä Eero Lehtinen oli alkuun valtausta vastaan peläten sen tuovan paikalle virkavallan ja siten aiheuttaen konsertin keskeytymisen. 

Yhdistyksen johdolla Vernissatehdas kuitenkin vallattiin sunnuntaina 26.5.1985. Valtaukseen osallistui lisäksi muitakin vantaalaisia yhdistyksiä, kuten Tikkurilan Rauhankomitea sekä Vantaan Sadankomitea. 

Seuraavana maanantaina valtaajat lähtivät kaupunginjohtaja Lauri Lairalan luokse vaatimuksena kaupungin päätöksen pyörtäminen ja Vernissatehtaan muuttaminen alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti nuorison monitoimitaloksi. Valtauksen saama laaja julkisuus johti siihen, että kaupunki suostui istumaan samaan neuvottelupöytään. 

Kaksi viikkoa kestäneiden keskustelujen tuloksena kaupunki saatiin pyörtämään päätöksensä. Koko tämän ajan Vernissatehtaalla piti jatkuva joukko nuoria ylläpitämässä valtausta ja kaupunki toimittikin valtaajille pihaan parakin, johon saatiin virtaa viereiseltä Tikkurilan Väritehtaalta. Valtauksen aikana käytiin myös sekä paikallislehdissä että Helsingin sanomissa voimakassanaista keskustelua vantaalaisten taiteiljoiden ja kulttuuritoimen edustajien sekä valtaajien välillä. 

Vernissatehtaan kunnostaminen nuorison monitoimitilaksi oli yhdistykselle merkittävä saavutus. Yhdistyksen yksi keskeisimmistä tavoitteista oli saavutettu ja yhdistys vakiinnutti asemansa nuorisopalvelujen tuottajana ja sen merkitys tunnustettiin kaupungin taholta. Kuitenkin joistain asioista yhdistyksenkin oli pakko luopua ja tämä oli mahdollisuus ottaa rakennus omaan haltuunsa ja päättää itse sen toiminnasta. Lähtökohtaisesti kaupungista toivottiin rahoittajaa ja Vernissatehtaan remontointi oltiinkin suurilta osin valmiita toteuttamaan omin voimin. Kaupunki kuitenkin päätti, että Vernissatehtaan hallinnosta päättää nuorisotoimi ja Velmu sekä muut yhdistykset joutuivat tyytymään vuokralaissuhteeseen. Päätöksen takana oli taloudellisia perusteita: monitoimitalon ollessa kaupungin omistuksessa, sille saatiin anottua valtion rahoitus, jota yhdistyksen eivät olisi voineet saada. Kunnostustyöt annettiin rakennusliikkeelle, koska ne koettiin liian vaativiksi ja vaarallisiksi toteutettavaksi ilman ammattimaista osaamista. Vedoten talouteen ja turvallisuuteen, nuoret myös jätettiin ulkopuolelle monitoimitalon toteutuksesta ja hallinnosta, joka oli suuri pettymys yhdistykselle. 

Vuonna 1987 yhdistys valtasi Vernissan uudelleen nopeuttaakseen suunnitelmien toteuttamista käytännössä. Monitoimitalon rakentaminen piti alkaa jo vuonna 1986, mutta aloitus viivästyi niin pitkälle, että vuonna 1988 voimaan astunut investointivero pääsi viivästyttämään sitä vielä lisää.  Vaikka kuntasuunnitelmassa monitoimitalon kunnostukseen varatut olisivat löytyneet jo vuonna 1980, Vernissatehdas valmistui kulttuurikäyttöön vasta vuonna 1990 uuden investointiveron lisäksi erinäisten mietintöjen, investointikiistojen sekä jopa julkisuudessa esitettyjen virkavirhesyytösten jälkeen. Vaikkakin yhdistys oli saavuttanut tavoitteensa siten, että Vernissatehdas oli nyt kulttuurikäytössä ja yhdistykselle osoitettiin talosta treeni- ja opetustiloja, toimisto sekä klubien järjestämismahdollisuus, oli yhdistykselle pettymys joutua toimimaan kaupungin alaisuudessa itsenäisen toiminnan sijaan. Samanaikaisesti iso joukko yhdistyksen aktiiveja lähestyivät sitä ikää, jolloin toiminta ei enää ollut yhtä kiinnostavaa. Yhdistyksen jäsenistön sukupolvenvaihdos sijoittuukin Vernissatehtaan valtauksen molemmin puolin ja tämä johti siihen, että yhdistyksen toiminnalle jouduttiinkin alkaa etsiä uutta suuntaa entistä tiiviimmässä yhteistyössä kaupungin kanssa. 

Vastavalmistuneen Kulttuuritehdas Vernissan ensimmäisenä esiintyjänä nähtiin ensimmäisessä Vernissarockissakin esiintynyt Lapinlahden Linnut. 

Seuraavassa osassa yhdistyksen vaiheita 1990-luvulla